lauantai 6. syyskuuta 2008

Jälkeä,ruutua ja vähän tottistakin

Marjastajien runsaudesta johtuen katsoin parhaaksi jättää jäljen lyhyeksi. Jäljen vanhetessa ruutua. Matkalla ruutuun läheisen mökin pihasta säntäsi koira tuttavuutta tekemään, sain häädettyä tulokkaan takaisin pihaansa. Vilma kuitenkin selvästi jännittyi välikohtauksesta, mutta irtosi ihme kyllä heti ruudun perälle ja alkoi heti etsiä esinettä. Ja toikin sen nopeasti, loistavaa! Olin aivan varma ettei uskalla irrota alkuunkaan, saati sitten kykene työskentelemään. Jälkihän sitten meni hapuiluksi, kepit(4) se sieltä kuitenkin ilmaisi.
Porukoiden pihamaalla otettiin seisotuskuvia, joista peräti yksi jotenkin onnistui.
Lisäksi vähän tokotuksia: kontaktiharkkaa ja seuraamista, jossa into oli niin piukassa ettei siitä tullut yhtään mitään. Kuten kuvasta näkee; seuramisen paikka aivan pielessä.

Tämä jäi mammaa niin vaivaamaan että iltalenkillä oli pakko poiketa kentällä. Alkuun paikallaolo, n. 1min. Parinkymmenen metrin päässä samalla kentällä pelattiin futista, olin ilmeisesti tarpeeksi kaukana, sillä Vilman huomio pysyi kuitenkin minussa. Seuraamista vasemmalle kokoajan kaartaen, näin sain nopeasti hillittyä sekä edistämistä että poikitusta ja Vilman mieleen muistui oikea paikka. Parin onnistuneen lyhyen pätkän jälkeen leikkiä ja hus pois.