Sunnuntaina kunnostauduttiin myös treenirintamalla, tokoilemalla hetki porukoiden pihamaalla. Makupalapalkalla jälleen. Todistusaineistoakin löytyy; isä kuvasi pätkän videokameralla. Nauhalle saatiin pätkä seuraamista ja liikkeestä maahan,seiso ja istu. Oli kiva viimein nähdä miltä touhumme ihan oikeesti näyttää. Seuraaminen näytti paljon paremmalta kuin olin uskaltanut kuvitella. Tokihan parannettavaa on paljon, mutten tosiaan uskonut sen näyttävän noinkaan "hyvältä", etenkään näin tauon jälkeen. Liikkeestä maahanmenoon olin myös oikeen tyytyväinen. Liikkeestä seiso taas ei mennyt ihan putkeen. Tauko oli tehnyt tehtävänsä ja kaksi ekaa meni maahanmenoksi. Kolmannella se sitten viimein onnistui. Liikkeestä istu oli hyvä, erittäin hyvä. :-) Pikkusen Vilmalla alkoi hermostuttamaan seisomisissa, mutta pysyi hiljaa. Video on siis tarkoitus lisätä kotisivuille, jahka tajuan miten se tapahtuu...
Aikaisin maanantai-aamuna vein Viltsun porukoille hoitoon ja läksin pentuja katsomaan Joensuuhun. Aivan mahtavaa sakkia! Kaikki todella reippaita, jaksoivat touhuta jo varsin pitkään ja viipottelivat jo melkoista vauhtia pikkuhännät hurjasti viuhuen.





Hyvin pian silmiin pisti erityisesti tämä reipas pikkuneiti:

Tänään lenkkeiltiin pitkästä aikaa Viltsun bestisten, Leevin ja Konnan, kanssa. Vilman kynsiä leikatessa huomasin että neitiä on ilmeisesti vähän ahdistanut hoidossa. Toista etutassua lukuunottamatta kaikki punottavat kovasti (Varpaiden välit sekä kynnen taustat). Kiva juttu, niitä on nuoltu taas ihan urakalla. Putsaillaan nyt siis vuorostaan niitä.
Raketeista neiti ei tänäkään vuonna näköjään välitä mitään; Ulkona käy ihan mieletön pauke ja välke ja Vilma se vaan vetää unta palloon :-)
On se erikoinen, viime aikoina(juoksusta johtuen?) kun jo pelkkä puhelimen soitto on saanut sen hermostumaan ja nyt täällä pommitusten keskellä ei oo millänsäkään...