torstai 12. helmikuuta 2009

Karma kaupoilla & Viltsulle tokotuksia

Karman sisäsiisteys alkaa olla varsin mukavalla mallilla. Enää sattuu joskus vahinkoja, tosin mattoja ei ole vielä lattialla. Niiden palattua vahinkoja sattunee alkuun useamminkin :) Kerran yössä herää asioilleen, muuten nukkuu jo hyvin yöt. Ei enää jää riekkuun kuten alkuun. Tänään käytiin kaupoilla kävelemässä ja pikaisesti Mustissa & Mirrissä. Tällä kertaa kohtasimme kylällä muutamia kummallisuuksia, pulkan ja parit ostoskärryt. Pulkkaa lähestyi kovin varoen, pulkkaa vetävä pikkutyttö halusi onneksi silittää Karmaa, joten Karma pääsi tekemään tuttavuutta myös pulkan kanssa. Ohi kolisevista ostoskärryistä ei ollut moksiskaan, Hieno tyttö! :)

Vilman kanssa lenkkeiltiin tänään sekä metsässä, että ihmisten ilmoilla. Pysähdyttiin luistelukentän parkkikselle tokoilemaan hetkeksi. Seuraamista, liikkeestä maahan ja seisomisia. Kontakti tosi hyvä ja intoa ihan simona. Palkkana narupallo. Lopuksi leikkiä. Vilmalla näytti olevan ihan sika kivaa. :)