torstai 5. maaliskuuta 2009

K & V hallilla

Heti töistä päästyäni käytiin tyttöjen kanssa lähimetsässä reippailemassa. Karma löysi puista tippuneita pieniä käpyjä, joita sitten koitti ahmia naamariinsa. Toivottavasti ehdin ottaa kaikki ajoissa suusta pois... :-/

Illalla vapaavuorolla halliin reenaileen itsenäisesti. Koko hallissa yhteensä vain 4 koirakkoa, joten tilaa oli kiitettävästi. Vilman kanssa seuraamista ja hyppyä. Seuraaminen tosi hyvää tänään, itse en ainakaan hoksannut siinä mitään vikaa. Matalaa hyppyä ensin makupala-alustan kanssa ja sitten kokeilin ilman. Hyppää kyllä mutta kääntyy heti esteen jälkeen ja istuu/menee maahan seiso-käskyllä... Palasimme siis makupala-alustaan ja jatkamme vielä sillä.

Ja sitten Karma. K siis toista kertaa hallissa, ekaa kertaa niin että siellä on myös muita koiria. Istuskelin ensin pentu sylissä ja annoin sen ihmetellä korvat tötteröllä juuri alkaneita möllitreenejä. Hetken töllistelyn jälkeen otin Karman kanssa makupalatottista. Perusasentoa ja myös pelkästä kontaktista palkkasin tiheään. Karma ei tuntunut huomaavan muita koiria lainkaan saatuaan ekan nakin nökäreensä, vaikka niitä kulki kokoajan ihan vierestä ohitse. Tuijotti vain minua ja himoitsi lisää nakkia, Hieno tyttö! :-) Karman iltaruoka oli jo vähän myöhässä, joten leikkiminen ei tänään kiinnostanut kun oli vaan ne taskussa olevat herrrkulliset nakit mielessä. Olisi pitänyt ensin leikittää ja sitten vasta paljastaa mitä taskusta löytyy.. No jospa sitä muistas ens kerralla.