sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Kyläilyä & V hallilla

Päivällä käytiin käppäilemässä mutka anniksella, mistä suuntasimme mummulaan kylään. Karma siis ensimmäistä kertaa mummolassa. Mummu on aika arka koirien kanssa, joten katsoin parhaaksi viedä Karman sinne vähän väsyneenä. Karma yllätti täysin käyttäytymällä todella mallikkaasti, vähän paikkoja tutkisteltuaan rauhoittui jo nukkumaan.

Vilman kanssa itsenäistä treeniä hallilla. Seuraamista, hyppyä, paikallaolo, kaukoja(AVO) liikkeestä seiso ja maahan. Lyhyt paikallaolo yhden bc:n kanssa, pää vähän pyöri muuten ok. Kaukot hyviä, pallopalkka joka käskyn jälkeen. Hypyssä tuli välillä sama ongelma kuin noudossa joskus aikoinaan, ei irtoa sivulta. Vasta kun annoin käskyn lisäksi käsimerkin uskalsi hypätä. Ja pian pelasi taas ilman mitään ongelmaa. Ihmeellistä epävarmuutta sillä en ainakaan tietoisesti tehnyt mitään sellaista, joka olisi voinut tuon aiheuttaa ja noudossahan ongelma tuli kun ärähdin kapulalle varastamisesta. Hyppäsi tosi mielellään, joten en nyt ihan heti epäile kipuilua, vaikka toki sekin on mahdollista. Myös liikkeestä maahanmenossa oli pientä epävarmuutta, seisoi hetken ja meni vasta sitten hyvin epävarmana maahan. Täytynee meidänkin kehittää jokaiselle jättävälle liikkeelle alkuun jokin tietty merkki(taputus/silitys tmv.), mistä V tietää mikä liike on tulossa.

Koitin ilmottautua kuun lopussa pidettävään tokokokeeseen, mutta valitettavasti se oli jo täynnä. Ja varallakin on jo useampi, joten tuskin pääsemme siihen.