tiistai 17. maaliskuuta 2009

Tokotuksia ja lenkkeilyä

Ompas tullut taas vähän taukoa blogin kirjoitteluun..

Kaikennäköstä on silti puuhasteltu.
Sunnuntaina molempien kanssa hallilla. Ensin Vilman tokotreenit, joissa keskityttiin tällä kertaa liikkeestä seisomiseen ja seuraamisen sivuaskeliin. Itsenäisesti seuraamista, paikallaankäännöksiä ja peruutusta. Seisomisissa V kuulemma tepastelee etutassuilla hetken pysähdyksen jälkeen, enpä ole tätä(kään) virhettä huomannut yksin treenaillessa.. Tepastelu jäi pois parin nopean palkan jälkeen, pallo lensi siis välittömästi käskyn jälkeen koiran taakse. Seuraamisen sivuaskeleet oikealle olivat Vilmalle aika helppo nakki ja onhan niitä tullut jo reenailtuakin. Vasemmalle oli vähän vaikeampaa, mutta imuttamalla ok.

Vilman treenien loputtua oli Karman vuoro. Hallissa oli juuri seuraavat ryhmät aloittelemassa, siispä paljon koiria ja paljon ääntä. Ihmeteltiin hetki vilskettä ja alettiin sitten hommiin. Istumista, maahanmenoa ja perusasentoa & paikallaankäännöksiä namien avulla. Ahne Karma keskittyi hallissa taas yhtä hienosti kuin kotonakin. Välissä siinä kävi pennun ihastelijoita, nekään eivät pienen keskittymistä haitanneet. Hieno tyttö! :-)

Muina päivinä on reenailtu molempien kanssa lähinnä kotona ja keskitytty ulkoilemaan.. Ja ulkoillessa harjoitellaan tietty ahkerasti luoksetuloja.
Karmalle taas matolääke(Axilur), ens tiistaina rokotukselle.