keskiviikko 5. elokuuta 2009

Koirakavereita

Eilen aamulla käytiin taas jäljellä. Paransi vielä rutkasti toissapäiväisestä! Jouduin jarruttelemaan vain yhden askeleen kohdalla.
Illalla ekat tokoreenit juoksun ja kesätauon jälkeen. Alkuun kaksi luoksepäästävyyttä(nuolaisi molemmilla kerroilla "tuomarin" kättä, muuten ok) ja paikallaoloreeniä. Tauon jälkeen vähän sivulle- ja eteentuloja, seuraamisia ja kaksi vauhtiluoksetuloa. Ekassa luoksetulossa, juuri kun olin ehtinyt juosta kentän toiseen laitaan, Karman luokse pinkaisi terrieri kentän laidalta. Pikkukaverilla ei onneksi ollut pahat mielessä ja Karma taas oli mammasta niin huolissaan, ettei tuntunut huomaavan koko koiraa. Kun häirikkö oli saatu pois kentältä, kirmasi K vauhdilla luokse.

Tänään päivällä Karma pääsi montuille uimaan kera koirakavereiden. Collieuros Java ja spu Rocky olivat molemmat neidille uusia tuttavuuksia.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun uimassa on muitakin sessejä Kn kanssa yhtäaikaa. Varsinainen uiminen jäikin Karman osalta tänään aika vähiin; ainoana koirana luovuttaa lelun jo hyvin uudelleen heitettäväksi, mutta ei näköjään kun on muita.
Pojilla oli omat rakkaat vesilelunsa, eikä niitä Karman lelu olisi voinut juuri vähempää kiinnostaa. Mutta Karma oli eri mieltä. Siellä se istui kaulaa myöten vedessä oma lelu suussaan - muiden leluja silmät kiiluen katsellen. Javan lelun saikin melkein ahdettua suuhunsa oman lisäksi, kun mama tuli ja puuttui hamstraamisen.
Karmalla on tosiaan tapana kantaa mahdollisimman montaa lelua/keppiä/sukkaa jne. suussaan yhtäaikaa. Varsinainen hamsteri siis, harmi vain kun ne poskipussit puuttuu..

Kun neiti hamsteri sitten viimein mönki montustaan ylös ja mama sai lelun haltuunsa, kävi riiviö muka vähän komentamassa poikia. Molempien niskassa kävi vähän roikkumassa ja piti melkeen yhtä pahaa ääntä kuin Vilma aikoinaan. Ja liekköpä tuo Vilmalta opittukin ja kun Vilmaa ei enää ole, pakkohan ne pojat jonkun on kurissa pitää ;-D
Pojat eivät onneksi olleet moksiskaan mokoman kakaran komennusyrityksistä.