Viime viikonloppuna käytiin päivystävällä. Perjantai-iltana huomasin Karman räpsyttelevän vas. silmäänsä jatkuvasti. Tarkemmin sitä tutkiessa näytti että silmään oli pupillin kohdalle juuttunut pienenpieni roska/tikku, joka ulkoni silmän pinnasta aavistuksen. Ja koska tämä ei silmähuuhteella hievahtanutkaan, soitin päivystäjälle. Päivystäjä kuitenkin totesi rauhoituksessa Karman silmää tutkittuaan sidekalvon paksuuntuman. Viikon voidekuurilla paksuuntuma onneksi hävisi, mutta maanantaina killuutellaan silti silmälääkärille Akuuttiin. Yleensä kun ton paksuuntuman aiheuttaa päivystäjän mukaan krooninen silmätulehdus ja Karmalla silmätulehdusta ei ole ollut ikinä. -Eikä nytkään ollut silmässä tulehduksen merkkejä. Toivottavasti silmälekurilla selviää mistä johtuen sidekalvon paksuuntuma meille tuli, oliko se edes sitä ja tuleekohan mahdollisesti uudestaan. Ja ettei kyse vaan ole pannuksesta!
Nukutuksesta herättyään Karma thö huiskuhännän ensimmäinen elonmerkki oli tietty hännän heilutus ;-)
Raukka sai nukutuksesta aikamoisen krapulan. Tosin minusta päivystäjä antoi nukutusainetta turhan suuren määrän toimenpidettä ajatellen, niin syvää unta ei olisi mielestäni tarvittu.
Painoa neitokaisella oli 28kg, mistä "vähän" yllätyin. Vilma kun painoi saman verran täysikasvuisena. Ylipainoa Karmalla ei kuitenkaan ole, vaan hyvin on sutjakassa kunnossa.